Bachmannin ja Böllin salainen kirjeenvaihto paljastaa!

Bachmannin ja Böllin salainen kirjeenvaihto paljastaa!

Niendorf, Deutschland - Ingeborg Bachmannin ja Heinrich Böllin välisen kirjeenvaihdon julkaiseminen on jälleen stimuloinut kirjallista maisemaa. Renate Langerin toimittama yhtye valaisee kahden tärkeän kirjoittajan erityisen ystävyyden ja vuoropuhelun, jotka tapasivat toukokuussa 1952 Niendorfin ryhmän 47 konferenssissa Itämerellä. Hans Höller kuvailee kirjeenvaihtoa eräänlaisena henkilökohtaisten konfliktien välttämisenä, mikä oli välttämätöntä molemmille kirjoittajille itsetuntonsa säilyttämiseksi ja kirjallisen liiketoiminnan haasteiden hallitsemiseksi. Molemmat kirjoittajat, jotka ovat loukussa omiin huolenaiheisiinsa, keskustelevat kysymyksestä "Mitä me teemme elämästämme?" Heidän 122 kirjeenvaihtokappaleensa - 58 Bachmann -kirjainta ja 64 Böll.

Bachmannin ensimmäinen kirje Böllille, joka kirjoitettiin joulukuussa 1952, on vastaus Böllin kadonneen kirjeeseen. Tässä kirjeenvaihdossa keskinäinen arvostus ei vain selviä, vaan myös eksistentiaalinen epävarmuus, jonka molemmat kirjoittajat tunsivat. Yhdeksän vuotta vanhempi Böllin piti käsitellä perhe- ja taloudellisia huolenaiheita, kun taas Bachmann pyrki itsenäisyyteen kykystään huolimatta. Vastaamatta yksityisiä ilmoituksia tai runokysymyksiä, kirjeenvaihto valaisee edelleen syviä aiheita, jotka muokkasivat molempien kirjoittajien elämää ja työtä.

kirjallinen ystävyys dokumentoitu

Vaikka Bachmannin ja Böllin välinen ystävyys on vähemmän tunnettu kuin heidän suhteet muihin kirjallisuuskokoihin, heidän kirjeidensä kirjataan arvokas osa heidän kirjallista kehitystään. Molempien kirjoittajien elämäkerroissa toinen mainitaan yleensä vain ohimennen yhteydessä, jotta tätä kirjeenvaihtoa pidetään harvinaisena ja lukematta tutkimuksen ja ymmärryksen lähteen arvoisena. Kirjeenvaihdon julkaisu tarjoaa myös käsityksen kahden kirjoittajan henkilökohtaisista ajatuksista, kaukana heidän tunnetuimmista asioistaan ja ystävyyssuhteista muiden kanssa, kuten Max Frisch, Paul Celan tai Hans Magnus Enzensberger.

Volumeista sisältämässä Böllin viimeisessä kirjeessä, heinäkuussa 1972 pidettävään konferenssiin, merkittiin tärkeätä käännöstä kirjeenvaihdossa. Melkein vuotta myöhemmin, 17. lokakuuta 1973, Böll sai uutisia Bachmannin kuolemasta. Böll "Der Spiegel" -kirjeessä ilmaisema kipu ja arkuus ovat myös osa uutta bändiä ja kuvaavat syvän yhteyden näiden kahden saksalaisen kielen kirjallisuuden kahden poikkeuksellisen persoonallisuuden välillä. Tämä muistokirje sulkee kuilun ystävyyden ja menetyksen välillä ja kiertää ainutlaatuisen kirjallisen suhteen dokumentaatiota.

Bachmannin ja Böllin kirjeiden lisäksi kirjallisuusmaailma viittaa myös muihin tärkeisiin teoksiin. Bachmannin äskettäin julkaistu teksti "A Place for Obonces", jota kuvataan yhdeksi sen rohkeimmista ja kokeellisimmista, ja Hugo Balls Dada -kotelon julkaisu osoittaa monimuotoisuuden saksankielisen kirjallisen keskustelun ja Bachmannsin ja Böllin jatkuvan merkityksen tässä yhteydessä.

Näiden kirjeiden käsittely ja julkaisu ei vain korosta Bachmannin ja Böllin ystävyyttä, vaan myös heidän taiteellisten ja eksistentiaalisten haasteidensa monimutkaisuutta, jotka molemmat lopulta yhdistetään toisiinsa.