Lyypekin Danse Macabre: Taide kohtaa väistämättömän lopun
Lyypekin näyttely "Dance of Death" käsittelee lyhytaikaisuuden teemaa Lyypekin ja suomalaisten taiteilijoiden taiteen kanssa 3.11. asti. 2023.
Lyypekin Danse Macabre: Taide kohtaa väistämättömän lopun
Tanssi kuoleman kanssa on palannut Lyypekkiin! Näyttely "Dance of Death" avaa uusia näkökulmia yleismaailmalliseen teemaan: maalliseen loppuun. Tämä alusta käsittelee ohimenevyyttä, ja se on saanut inspiraationsa groteskista aihepiiristä, joka on kiehtonut ihmisiä "mustan kuoleman" jälkeen – 600 vuotta sitten levinneestä rutosta. "Makaaberi tanssi" käy läpi koko tarinan ja tekee kummittelevilla, usein järkyttävillä kuvauksilla selväksi, ettei kukaan voi paeta kuolemaa.
Lyypekin Pyhän Marian kirkossa voi ihailla yhtä tämän genren tunnetuimmista taideteoksista: Bernt Notken Kuolematanssi vuodelta 1463/64, jossa on 24 elämänkokoista hahmoa, jotka ilmentävät kuolemaa. Hänen vilkas tuotantonsa osoittaa, kuinka kuolema itsessään rohkaisee korkeat arvohenkilöt, kuten paavin - joka nousee ensimmäisenä - ja tavalliset ihmiset tanssimaan. Mutta alkuperäinen teos tuhoutui täysin pommi-iskussa vuonna 1942. Nykyään Alfred Mahlaun ikkuna muistelee tätä legendaarista maalausta. Tärkeä kulttuuriperintö, jota pidetään elossa!
Uusi näyttely
Nyt Lyypekki tuo raitista ilmaa keskusteluun kuolemasta! Kuraattori Heinke Both kuvailee tätä vuotta "kuoleman vuodeksi" ja johtaa jännittävää kansainvälistä yhteistyötä suomalaisten taiteilijoiden kanssa. Näyttely ei sijaitse kirkossa, vaan Artler-galleriassa ja Gollanin kulttuuritelakan ”ketjuvarastossa”. Vierailijat pääsevät kokemaan seitsenhenkisen "Immortal"-ryhmän taideteoksia monipuolisilla lähestymistavoilla – maalauksesta installaatioihin videotaiteeseen.
Ohessa oleva ohjelma on yhtä kiehtova: elokuvat, luennot ja opastetut kierrokset kutsuvat katsomaan kuoleman aihetta eri näkökulmista. Heinke Bothin ja Stephan Schlippen teokset, jotka käsittelevät elämän kauhua ja kiehtovuutta, lupaavat syvällisiä oivalluksia. Kuolema ei esitetä vain viimeisenä rivinä, vaan myös sysäyksenä pohtia elämää itseään.